Kylätalo Mietola

Kuva: Anna Jalkanen 30.9.2016

Kylätalo Mietola/ Yhdistysten tila

Kirkkotie 124, 23120 Mietoinen

(käynti takapihalta, II krs. ei hissiä)

Mietoisten kirkonseudun kylät ry.n hankkeella kunnostamat kokous- ja toimistotilat soveltuvat pienten tapahtumien, kokousten ja tilaisuuksien järjestämiseen, n. 15-20 hengelle. Tiloissa on videotykki. Käytettävissä on myös keittiötila. Kulukorvaus 10€ / tilaisuus.

Lisätiedot ja varaukset: Anna Jalkanen, p.041 4625622,www.mietoistenkirkonseutu.fi

Mynämäen kunnanvaltuusto teki oikean päätöksen 19.9.2011, että pitkään myynnissä ollut rakennus remontoidaan kylän asukkaille yhteiseksi tilaksi. Remonttia tehtiin noin vuoden verran ja ensimmäiset toiminnot tilassa otettiin käyttöön syksyllä 2012. Jo Helmikuussa 2013 rakennuksessa toimi koululaisten aamu-ja iltapäivätoiminta, nuorisotila ja itsepalvelukirjasto. Hyvin varhaisessa vaiheessa rakennus nimettiin Kylätalo Mietolaksi. Yläkertaan valmistui tilat yhdistyksille v. 2014. Kutojat käyttävät yläkerran käsityötiloja harrastamiseen.

28.9.16 Kyläyhdistyksen toimesta hankittiin vielä kyltit opasteiksi Kylätalon tiloihin

kyltit-kuva