Hallituksen kokous 9.1.2020 klo 18

Kylätalo Mietola

Pöytäkirja

1. Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden toteaminen
Avattiin kokous klo 18:07. Paikalla todettiin olevan Katja Saarinen, Tuula Keskitalo, Markus Ylis-Junttila, Anna Jalkanen ja Jenni Valtanen.

2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
Todettiin kokous laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi

3. Edellisen kokouksen pöytäkirjan läpikäynti ja hyväksyminen.
Hyväksyttiin edellisen kokouksen pöytäkirja.

4. Skeittiparkki-hankkeen tilanne
Hakemus on Ravakassa, odotamme Ravakan kokousta jossa päätös rahoituksesta tehdään.

5. Luistelukentän jäädyttäminen ja Talviriehan järjestämisen mahdollisuus, korvaava tapahtuma jos ei lunta?
Nyt talvi näyttää huonolta. Pitää reagoida nopeasti jos sää muuttuu kylmemmäksi. Toistaiseksi ei intoa ja ideoita lähteä järjestämään korvaavaa, kelit voivat olla vesisadetta. Palataan näihin asioihin jos kelit muuttuvat.

6. Vuosikokouksen valmistelu: toimintakertomus ja toimintasuunnitelma

Päivitettiin toimintakertomus vuodelta 2019 ja laadittiin vuoden 2020 toimintasuunnitelma.
Tarkastettiin ja allekirjoitettiin tilinpäätös. Käsiteltiin vuoden 2020 talousarvio. Päätettiin järjestää yhdistyksen vuosikokous 4.2.20 klo 10, jonka jälkeen välittömästi hallituksen järjestäytymiskokous. Valmisteltiin vuosikokouksen esityslista.

7. Pikkujoulujen ajankohta
Pidetään aktiivisten jäsenten virkistymistapahtumana keilausilta 28.2. Kerätään ilmoittautumiset ja Katja kartoittaa alueellisia keilahallivaihtoehtoja ja varaa 2-3 rataa ja kabinetin sekä ruokailumahdollisuuden.

8. Muut esille tulevat asiat
Kylätalon pelisäännöt täytyy laatia seuraavassa hallituksen kokouksessa ja selvitellään sitä ennen Kylätalo Mietolan käytön nykyinen kulukorvauskäytäntö.

9. Kokouksen päättäminen
Päätettiin kokous klo 20:05.

Jenni Valtanen, pj Anna Jalkanen, sihteeri

Hallituksen kokous 25.11.19 klo 19

Kylätalo Mietola

Pöytäkirja
1. Läsnäolijoiden toteaminen ja kokouksen avaaminen

Paikalla todettiin olevan Katja Saarinen, Jenni Valtanen, Tuula Keskitalo, Sari Salonen, Anna Jalkanen, Markus Ylis-Junttila ja Hanna Hyvönen. Avattiin kokous klo 19:15.
2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
3. Edellisen kokouksen pöytäkirjan läpikäynti ja hyväksyminen.

Hyväksyttiin kahden edellisen kokouksen pöytäkirjat.
4. Talkooanomushakemus

Koottiin yhteen tulevan vuoden talkootuntisuunnitelma lähetettäväksi Vesa-Matti Euralle.

5. Luistelukentän jäädyttäminen

Pohjaveden korkeus ei ole noussut riittävästi, jotta vesijohtovettä voisi käyttää. Selvitetään viime vuoden kulukorvauksen määrä. Whatsapp ryhmä on jo viime talvelta olemassa, siellä sovitaan jäädytyksen ajankohta kunhat pakkaskelit ja olosuhteet sallivat. Ensimmäisellä kerralla Ville-Veikko Sainio kunnan ulkoalueiden kunnossapidosta luvannut tulla neuvomaan vinkkejä miten homma sujuisi helpoiten. Matti Lainiolta alustavasti pyydetty samaa vesitankkia lainaan. Ulkopeliareenaa ei ensisijaisesti tänä vuonna jäädytetä, kun käyttö jäi vähäiseksi sen jälkeen kun iso kenttä oli saatu käyttöön ja pikkukenttää oli käsivoimin liian työllistävää pitää lumesta aurattuna. Isolla kentällä vaikutti hyvin vuoroja löytyvän sekä päiväkotilaisille että koululaisille myös päiväaikaan. Opettajien oli hankala jakaa ryhmää kahteen osaan, koska ei löytynyt toista aikuista valvojaksi toiselle kentälle.
6. Skeittiparkkihanke

Päätös: Yhdistyksemme osallistuu skeittiparkkihankkeen rahoitukseen 1000 €:lla. MMP:stä ja Lionseilta saadaan yhteensä maks 3000 €. Hankkeen omarahoitusosuus on näin ollen kasassa! Anna ja Jenni tekevät hakemuksen vielä ennen joulua. Valittiin urakoitsija asfaltointiin.
7. Kylien neuvottelukunnan kuulumiset

Viimeksi Laajoen kylätalolla 25.9. Avoimet kylät päivään osallistui maakunnastamme 51 kylää, varsin aktiivista. Yhdistyohjelmaa ajankohtaista päivittää lähiaikoina. Valtavasti eri tapahtumia eri puolilla Mynämäkeä on järjestetty viime vuoden aikana.

8. Kirkonmäellä -tapahtumassa kerätyt palautteet

33 vastausta saatiin. Vastaajat toivovoivat lapsille suunnattua aktiiteettia 29 kertaa, aikuisille 11 ja senioreille 6. Tapahtumien toivottu vuodenaika jakaantui erittäin tasaisesti ympäri vuotta. Viikonloppuihin toivottuja aktiviteetteja toivottiin enemmän kuin arki-iltoinen 30-9. Urheilua toivoi  22, Kädentaidot 15, terveys 6, kulttuuri 12, historia 6, puutarha 8.

Liikuntaa toivottiin myös sohvaperunoille (aikuisille kesäisin, kannustavaa toimintaa). Tällaisia ohjelmamuotoja voisivat olla esim. kävelypiiri tai lihaskuntoa ylläpitävä piiriharjoittelu. Lisäksi toivottiin sählyturnausta, thaimaalaista ruokakurssia, rastitehtäviä perhekunnittain.Ideoimme tältä pohjalta esim qr-koodien takaa aukeavia tehtäviä sijoitettuna kirkonkylän ympäristöön ja rastiradan voisi jättää paikalleen koko kesäksi. Lodjaus toinen vaihtoehto, jolloin tehdään yksittäisiä rasteja.
9. Muut esille tulevat asiat

Talkoosaunaa ideoitiin skeittiparkkitalkoiden päätteeksi, telttasaunaa voisi kysyä paikalle. Palokunnalta voisi kysyä myös paljun järjestämistä paikalle.

Heijastinpuu voitaisiin ottaa Mietoisissakin jälleen käyttöön! Jos sinulta löytyy ylimääräisiä heijastimia, voit viedä ne Kylätalo Mietolan edustale puuhun ja tarvittaessa voit ottaa sieltä itsellesi yhden, jos sinulta heijastin puuttuu!
10. Kokouksen päättäminen

Päätettiin kokous klo 20:50. Seuraava kokous 9.1.2020 klo 18, jolloin valmistellaan vuosikokousasiat.

Jenni Valtanen, pj        Anna Jalkanen, sihteeri

Hallituksen kokous 25.10.19

Kylätalo Mietola
Asialista
1. Läsnäolijoiden toteaminen ja kokouksen avaaminen

Paikalla Jenni Valtanen, Anna Jalkanen, Katja Saarinen ja puhelimitse etänä Sari Salonen. Avattiin kokous klo 17:06.
2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Todettiin kokous laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi
3. Edellisen kokouksen pöytäkirjan läpikäynti ja hyväksyminen.

Siirrettiin edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkistus seuraavaan kokoukseen niukan aikataulun vuoksi.
4. Skeittiparkkihanke

Käytiin läpi alustavaa kustannusarviota, joka menossa seuraavaksi myös MLL:n hallitukselle käsittelyyn. Kustannusarvio tarkentuu vielä kun saadaan pari muutakin tarjousta kentän asfaltoinnista.

Hyväksyttiin alustava kustannusarvio ja todettiin, että se on toteuttamiskelpoinen. Päätös: alustavan kustannusarvion puitteissa Kirkonseudun Kylät ry lähtee hankevastaavaksi Tavastilan Skeittiparkkihankkeeseen, johon haetaan rahoitusta Leader Ravakasta. Laitetaan kustannusarvio vielä muillekin hallituksen jäsenille nähtäväksi ja kommentoitavaksi.
5. Muut esille tulevat asiat

Ei muita esille tulevia asioita.
6. Kokouksen päättäminen

Päätettiin kokous klo 17:25

Hallituksen kokous 30.9.2019

Kylätalo Mietola

Pöytäkirja

1. Läsnäolijoiden toteaminen ja kokouksen avaaminen

Avattiin kokous klo 18.07. Paikalla todettiin olevan Katja Saarinen, Hanna Hyvönen, Anna Jalkanen, Markus Ylis-Junttila ja Jenni Valtanen.

2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

3. Edellisen kokouksen pöytäkirjan läpikäynti ja hyväksyminen.

Hyväksyttiin edellisen kokouksen pöytäkirja

4. Skeittiparkkihanke

30m x30m parkki mahtuisi koripallokentän päähän. Vastaavan parkin perustaminen Raisiossa vaati vanhan asfaltin poistoa ja myös pohjatöitä tiivistyksineen, koska betoniset skeittirampit ovat massaltaan painavia. Myös valaistusta skeittiparkkiin voisi harkita. Jenni pyytää NCC:ltä ja parilta muulta asfaltointifirmalta tarjouksia. Koululaisia ja nuoria on tarkoitus osallistaa suunnitteluun projektimuotoisena. Ravakan Leader-tukea lähdetään hakemaan.

Päätös: Jatketaan projektin edistämistä, yhdistyksemme on vetovastuussa projektissa. 3.10. kokoontuu projektiryhmä, jossa ainakin MLL:n, Tavastilan vanhempain yhdistyksen ja koulun edustajat meidän lisäksemme.

5. Wanhojen valokuvien ilta 14.11.

Toistaiseksi ei ilmoittautuneita muita valokuvien esittelijöitä. Seuraavassa kokouksessa sovitaan tarkemmin illan järjestelyistä. Kaikki osallistujat saavat tuoda omia kuviaan tapahtumaan. Jos niitä on enemmänkin ja haluaisi käyttää tietokonetta, olisi hyvä ilmoittaa etukäteen Anna Jalkaselle.

Syyskuun traktorikuvan henkilöt tunnistivat itsensä, kuvassa traktoria ajaa Raimo Saari, säkittäjinä hänen isänsä Jalmari Saari ja Toivo Haapsaari sekä tyttärensä Merja Aaltonen os. Saari. Kuva on otettu ns. Kaupan pellolta Uhlusta Kivivuorentien risteystä vastapäätä. Se, miten kuva löytyi Toini Lehtosen kuvien joukosta, on jäänyt toistaiseksi mysteeriksi.

6. Pikkujoulut

Raision keilahallia ehdotettiin ja kannatettiin. 10.1.2020 klo 18 sovittiin ajankohdaksi, koska joulukuussa monien kalenterit olivat jo täynnä.

7. Teltan hankinta

Pyydetään tarjous pop up-teltasta kahdesta eri paikasta ja palataan asiaan seuraavassa kokouksessa.

8. Muut esille tulevat asiat

Päivitetään ilmoitustaulu. Avaimia voitaisiin jatkossa säilyttää Kylätalolla, jotta ilmoitustaulu olisi muidenkin yhdistysten käytettävissä. Jenni kertoi terveiset Kylien neuvottelukunnan kokouksesta. Älykylä-hanketta oli esitelty.

Päätös: Mietoisten Kirkonseudun Kylien edustaja Kylien neuvottelukunnassa on jatkossa Jenni Valtanen.

Jenni osallistuu 14.10. yhdistysinfoon Mynämäessa. Talkooavustushakemus täytyy muistaa tehdä 31.12. mennessä. Talkoot kentillä voitaisiin pitää heti syysloman jälkeen ma 21.9. klo 17:30, jolloin jääkiekkokaukalon perkaus, lentisverkon alasotto ja haravointi, minigolf sisään. Talkoomainoksen jako koululaisten perjantai-postiin edeltävästi vanhempainyhdistyksen kautta. Hanna lupasi kirjoittaa puhtaaksi Kirkonmäellä-tapahtumassa saamamme palautteet.

9. Seuraavan kokouksen ajankohta ja kokouksen päättäminen

Seuraava kokous ke 6.11. Jennin luona klo 18. Päätettiin kokous klo 19.34.

Jenni Valtanen, puheenjohtaja Anna Jalkanen, Sihteeri

Hallituksen kokous 13.8.19 klo 18

Ravintola Trappi, Naantali

Asialista

1. Läsnäolijoiden toteaminen ja kokouksen avaaminen

Avattiin kokous klo 18:17. Paikalla todettiin olevan Jenni Valtanen, Katja Saarinen, Sari Salonen, Anna Jalkanen ja Markus Ylis-Junttila.

2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
3. Edellisen kokouksen pöytäkirjan läpikäynti ja hyväksyminen

Hyväksyttiin edellisen kokouksen pöytäkirja.
4. Tavastila Cup palaute

Mynpan osuus järjestelyissä oli iso, ensi vuonna jo mainosvaiheessa ilmoitetaan heidät rinnakkaisjärjestäjänä. Täytyy olla todella tyytyväinen tapahtumaan kokonaisuutena, ennätysyleisö ja ennätysmenekki puffetista. Ei jäänyt tavaraa myymättä. Mikä tärkeintä, tunnelma oli positiivinen ja kaikki tuntuivat viihtyvän hyvin.

Yleisöstä tuli toivomus että pienille lapsille olisi ollut enemmän ohjelmaa, koska heidän turnauksensa loppui ennen isompia. Toisaalta päivä oli o nyt pitkä pelien jälkeisten ohjelmien kanssa. Mietimme tätä ja aikataulua uudestaan. Yhteispalaveri Mynpan kanssa olisi hyvä suunnitteluvaiheessa. Kiva että toimittaja tuli paikalle tekemään jutun.
5. Beach-tapahtuman palaute

Vol 2 tapahtuma onnistui hyvin. Lapsia oli lentopallokoulussa n. 20, aikuisia saatiin 3 joukkuetta, myös eri ihmisiä kuin ensimmäisellä kerralla. Peräkonttikirppis veti 6-7 myyjää. Tapahtumaa toivottu vielä kerran uudelleen, katsotaan kelien mukaan. Viimeistään ensi kesänä uudestaan ja sitten pyörimään viikottainen sovittu peliaika arki-iltana aikuisille. Toimittaja teki positiivisen jutun tästäkin tapahtumasta. Partiotyttöjen puffetin pito kevensi mukavasti järjestäjän työtaakkaa, kiitos heille.
6. Kirkonmäellä tapahtuma 18.8.

Kahvia ei ole tuomassa vielä kukaan, joten järjestetään se. Katja tulee klo 11, Jenni klo 12, Sari klo11 jälkeen kun kahvi on valmis. Hanna tulossa paikalle. Anna tekee kaksi peltiä mustikkapiirakkaa ja jos joku ehtii, tekee pullaa. Jenni hakee maidot ja karkit ja Anna pussittaa ne. Teemme kyselyn, johon vastanneiden kesken arvotaan lounas Helwin virvokkeeseen kahdelle henkilölle. Katja tuo kyselyyn kyltin. Jenni tuo kyselypöydän ja arvontaämpärin. Tuulalta täytyy hakea pohjakassa. Jenni hakee palkinnon Helwin virvokkeesta. Anna tekee hinnaston 1 e kahvi, 2 e piirakka, 1 e karkkipussi. Käydään kokouksen jälkeen tarkistamassa tarvikelaatikko. Annan peräkärryllä kulkee teltta, ja myyntipöytä Kylätalon varastosta.
7. Vanhojen valokuvien ilta ja kuukausikuvat omille sivuille

Päivämääräksi päätettiin 14.11.19 torstai klo 18. Annalla power point -esitys koottuna Pasi Kytölältä saaduista vanhoista kuvista. Kysytään Tapani Vapolalta halukkuutta tulla esittämään kuvia. Omia kuvia saa myös tuoda. Aloitetaan somessa tarinalliset vanhat kuukausikuvat syyskuun alusta.
8. Jakajien pensaiden tilanne

Pensaiden syyslannoitus on ajankohtaista, Anna hoitaa. Destian patistelu jatkossakin kannattaa siisteyden ylläpitämiseksi.

9. Lupiinitalkoot

Vesa Raivolta saatu Mynämäen- Mietoisten luonnonsuojeluyhdistyksestä vastaus, että he käsittelevät asiaa seuraavassa kokouksessa, alustavasti ovat kiinnostuneita yhteistyöprojektista ensi keväänä. Palataan tähän kun saadaan heiltä lisätietoa.
10. Muut esille tulevat asiat

Kylätorin torijatkojen tietokilpailuun perjantaina osallistuu Markus, Anna ja Sari S. ja Katja jos ehtii. 24.8. Märynummen  yhdistystapahtumaan ei toistaiseksi lähtijöitä päällekkäisyyksien vuoksi.

Aloitetaan mahdollisen skeittiparkin perustamisen selvittely, sijainniksi ehdotetaan Tavastilan urheilukentän lähialue.

Syyskuun loppupuolella minigolf sisään suojaan sitten kun MMP on tuonut patjansa ensin.
11. Seuraavan kokouksen ajankohta ja kokouksen päättäminen

Seuraava kokous 30.9.19 klo 18 Kylätalo Mietolassa. Kokous päätettiin klo 20:08.

Jenni Valtanen, pj               Anna Jalkanen, sihteeri

Hallituksen kokous 13.8.2019

Asialista
Naantali, Trappi (lähtö kimppakyydein Kylätalo Mietolan pihalta klo 17:30)

1. Läsnäolijoiden toteaminen ja kokouksen avaaminen
2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
3. Edellisten kokousten pöytäkirjojen läpikäynti ja hyväksyminen
4. Tavastila Cup palaute
5. Beach-tapahtuman palaute
6. Kirkonmäellä tapahtuma 18.8.
7. Vanhojen valokuvien ilta ja kuukausikuvat omille sivuille
8. Jakajien pensaiden tilanne
9. Lupiinitalkoot
10. Muut esille tulevat asiat
11. Seuraavan kokouksen ajankohta ja kokouksen päättäminen

Jenni Valtanen, pj Anna Jalkanen, sihteeri