Pöytäkirja
Kylätalo Mietola
- Läsnäolijoiden toteaminen ja kokouksen avaaminen
Kokous avattiin klo 18:08. Paikalla todettiin olevan Sari Kantonen, Sari Salonen, Marica Santanen, Markus Ylis-Junttila ja Anna Jalkanen.
2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
Kokous todettiin laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvataiseksi. Kokouksesta oli ilmoitettu edeltävästi Vakka-Suomen sanomissa, facebookissa ja sähköpostitse.
3. Edellisen kokouksen pöytäkirjan läpikäynti ja hyväksyminen
Edellisen kokouksen pöytäkirja hyväksyttiin.
4. Talvirieha
Talvirieha järjestettiin yhdistysten yhteistyönä tänä vuonna Saarenrannassa osittain jäällä hyvän jäätilanteen tämän salliessa. Huonon lumitilanteen vuoksi hiihtokilpailun sijaan järjestettiin lapsille luistelukilpailu, jossa oli oma sarjansa myös koululaisille. Tapahtuma sai odotettua laajempaa julkisuutta sähköisissä viestimissä ja tapahtumaan osallistujia oli paljon aikaisempia vuosia enemmän. Palokunta yhdisti tänä vuonna 112-päivän talviriehaan. Todettiin, että jatkossa tulevinakin vuosina talvirieha kannattaa järjestää Saarenrannassa jäätilanteen salliessa.
5. Rakenna&Sisusta -messut
Mynämäen tontteja oli kyselty ilahduttavasti Mynämäen messupisteessä. Mynämäkeen tapahtuu sisäänmuuttoa, mutta iäkäs väestörakenne osaltaan pitää asukaslukukehityksen negatiivisena. MynäLIFE-hankkeen luomaa draivia kannattaa pitää yllä jatkossakin ja Facebookin Mynä-LIFE-sivujen päivitys jatkuu, vaikka itse hanke on jo päättynyt. Mynämäessä tullaan lähivuosina järjestämään kaksikin isoa suunnistustapahtumaa, jolloin kunnan markkinointiin ja näkyvyyteen kannattaa panostaa.
6. Kylien neuvottelukunnan kuulumiset
Pro Agrian maatalousnaiset yhdessä Valonian kanssa toteuttavat v. 2017 -18 Ravakan ja Varsin hyvän rahoittaman Leader-hankkeen nimeltä Matkaillen kylillä. Mynämäki on tässä mukana Kylien neuvottelukunnan kautta, Sari Kantonen yhdyshenkilö hankkeeseen ja tavoitteena on kylinä nostaa esiin kohteita, mitkä tukisivat alueen nostoa ja näkyvyyttä Saariston rengastie -reitistöön. Ajatuksina on mm. toteuttaa Pyheen alueelta lähteviä, kartalle painettuja Kulttuurikuntoilu -reitistöjä esim. Mietoistenlahden luontopolulle, Mynämäen kulttuurikohteisiin kuten Korvensuun museo, Tavastilan kotiseutumuseo ja samalla esiinnostaa alueen yrittäjyyttä mm. kyläkauppaa, yöpymispalveluja Savikulmalla ym. Tästä neuvottelut kesken, seuraavassa Kylien nk.n kokouksessa lisää etenee.
7. Kyläkimara; nettiopastusiltojen yhteenveto
Yhdistyksemme oman Kyläkimara-tapahtuman toiseen nettiopatusiltaan tuli jonkin verran myös uusia osallistujia. Tapahtumasta tiedotettiin aktiivisesti sähköisiä viestintakanavia käyttäen ja myös Vakka-Suomen sanomissa. Opastusillassa läpikäydyt asiat hyödyttivät myös edistyneempiä netin käyttäjiä. Esim. Suomi.fi-asiointipalvelu ei monellekaan ollut ennalta tiedossa. Kyläyhdistyksen oma osuus Kyläkimarassa on nyt toteutettu. Osallistutaan ja aktivoidaan alueen + 65v.ien osallistumista myös tuleviin v. 2017 Kyläkimara -tapahtumiin esitteen aikataulun mukaan.
Marica Santanen lähti kokouksesta klo 18:45.
8. Kunnan talkooavustuksen anominen 2017
Todettiin, että jääkiekkokaukalon hoitoon ja ylläpitoon on haettu aiemmin isompi summa. Nyt ongelmana, ettei palokunta jäädytä kenttää enää. Jäädyttäjä tarvittaisiin ja hänen pitäisi saada työstä myös korvausta. Kentän jäädyttämisen järjestäminen tulvina talvina on epävarmaa. Päätös: haetaan avustuksia ilman jääkiekkokaukalon töitä, 45 h biitsikenttään, 30 h Mini-golfiin. Lähetettävä n. 26.4. mennessä kuntaan Timo Ojalle.
9. Vuosikokousasiat
Tuula Keskitalo tuli mukaan kokoukseen klo 19. Hallitus käsitteli vuosikokoukselle esitettävän vuoden 2017 talousarvion. Tilikirjat hyväksyttiin. Käytiin läpi v. 2016 vuosikokouksen asialista ja vuosikertomusluonnos. Viime vuoden 2016 vuosikertomus ja pöytäkirjat sekä vuoden 2016 toimintasuunnitelma toimitetaan toiminnantarkastajille 4.4. Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 kirjoitetaan aiemman mallin mukaan, päivitetään tapahtumat ja viestintävälineet. Nyt ei spesifejä hankintatarpeita todettu olevan, tarvittavia hankintoja mietitään vuoden varrella. Ehdotettiin vuosikokouksessa hallituksen tehtäväksi sääntömuutosehdotus, siten että hallituksen jäsenet valitaan 1 vuoden välein uudestaan, jolloin erovuoroisia ei tarvitse joka vuosi muistella. Sääntömuutos toimitettava patentti- ja rekisterihallintoon.
Vuosikokous ilmoitettava 7 pv ennen maksullisella ilmoituksella Vakka-Suomen sanomissa. Pidetään vuosikokous Kylätalolla 27.4. klo 18 ja hallituksen järjestäytymiskokous tämän jälkeen klo 20.
10. Muut esille tulevat asiat
Mietittiin yhteistyömahdollisuuksia esim. Kotiseutuyhdistyksen kanssa, koska jäsentilanne on vaatimaton. Keskustelua asiasta voisi käydä kotiseutuyhdistyksen kanssa jatkossa erikseen sitä varten varatussa keskustelutilanteessa. Kotiseutuyhdistyksellä toisaalta pitkät perinteet ja oma kyläyhdistyksemme kuvaantuu taas liikunnallisena ja nuorekkaana. Asiaa voidaan pohtia ja aloittaa lähentyminen lisäämällä yhteistyötä.
Mynämäen Kuntakeskuksen viihtyisyystalkoot pidetään 7.5. klo 12-16. Luvassa jokirannan siivoustalkoot, lava ja työkalut toimitetaan kunnasta.
Teltta menee vuokralle 4.6. yo-juhlaan Maarit Mäkelälle.
Jäsentilanne huolestuttaa: Tavastilan koulun vanhempainyhdistyksen kanssa voitaisiin järjestää vielä ennen kesälomia päivätapahtuma, jonne tervetulleita vanhemmat lapsineen, sään salliessa kokoonnutaan urheilukentälle. Koulun bändiä voidaan tiedustella soittamaan ulkokonsertti. Tavoitteena tutustua toisiimme, ja voidaan järjestää myös kirppis tai piknik, säävarauksella. Koulun salin voisi varata tapahtumaa varten varmuuden vuoksi, jolloin tapahtuma voidaan pitää sisällä sään ollessa huono. Sunnuntaita 21.5. tai 28.5. ehdotetaan. Sari K. on yhteydessä vanhempainyhdistykseen.
Keskusteltiin Wirmo-seuran ja Rotarien tekemästä ehdotuksesta projektiryhmän kokoamiseksi Mynämäen markkinoimisen tehostamiseksi nyt kun työpaikatkin ovat lisääntymässä Uudenkaupungin suunnalla.
12. Kokouksen päättäminen
Kokous päätettiin klo 19:50.
Sari Kantonen, puheenjohtaja Anna Jalkanen, sihteeri