Sunnuntaina 19.8. Mietoisten kappeliseurakunta järjesti yhteistyössä paikallisten yhdistysten kanssa tapahtuman Mietoisten kirkonmäellä. Tarjolla oli hernekeittolounasta ja Tavastilan koulun vanhempainyhdistyksen sekä Mietoisten Kirkonseudun kylät ry:n yhteispuffetista löytyi jälkiruokaa. Mietoisten Kolopuutintit paistoivat lettuja. Aktiviteetteinä oli järjestetty mm. kirkonrottien etsintää kirkosta, poniratsastusta, pomppulinnaa, jalkapalloa, minigolfia, askartelua, ketjupeliä ja mölkkyä. Kappeliseurakunnan puolesta myös arvuuteltiin kirkontornin korkeutta. Lions Club Mietoinen vastasi parkkipaikkaohjauksesta. Mukana järjestelyissä olivat myös Mietoisten Maununpojat, VPK, SPR, eläkeläiset ja MLL. Tapahtuma alkoi kirkossa hartaudella klo 12 ja päättyi konserttiin klo 15. Paikalle saapui ilahduttava määrä kyläläisiä nauttimaan yhteistä lounasta. Tapahtumasta toivotaan jokavuotista perinnettä. Varsinkin lapset tuntuivat viihtyvän tapahtumassa mainiosti. Yhteistyössä on voimaa!!!
Kirkonrottien etsintä oli myös pienempien osallistujien mieleen
Poniratsastukseen kertyi jonoaKolopuutinteiltä sai herkullisia nuotiolettuja joko valmiiksi paistettuna tai itse paistaenMinigolf kiinnosti varsinkin nuorempia pelaajiaMMP:n pisteessä pääsi pelailemaan jalkapalloa