Hallituksen kokous 12.3.2019

Pöytäkirja

Kylätalo Mietola

1 Läsnäolijoiden toteaminen ja kokouksen avaaminen

Paikalla todettiin olevan Jenni Valtanen, Markus Ylis-Junttila, Tuula Keskitalo ja Anna Jalkanen. Avattiin kokous klo 18:13.

2 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

3 Valitaan kokoukselle puheenjohtaja

Päätös: valittiin kokouksen puheenjohtajaksi Markus Ylis-Junttila

4 Edellisten kokousten pöytäkirjojen läpikäynti ja hyväksyminen

Hyväksyttiin edellisen kokouksen pöytäkirja

5 Talviriehan koonti

Tuottoa puffetista 77,70 €. Paikalla yhdistyksestä Sari Salonen, Anna Jalkanen, Marica Santanen ja Ville Valtanen. Anna ja Sari leipoivat munkit. Kävijöitä arviolta n. 100. Yhteistyö sujui muiden yhdistysten kanssa mukavasti. Ensi vuonna kaikki myyntipisteet voisivat olla lähempänä toisiaan. Tuulen vuoksi makkaran grillaus ei tänä vuonna onnistunut jäällä. Ensi vuonna voitaisiin pyrkiä tapahtuman järjestämisessä aikaisempaan ajankohtaan ja lyhyellä varoitusajalla kun talvi näyttäisi olevan.

6 Vuosikokouksen valmistelua: käydään läpi toimintakertomus- ja suunnitelmaluonnokset ja tilinpäätös.

Päätös: Vuosikertomus, toimintasuunnitelma, talousarvio ja tilinpäätös käytiin läpi, hyväksyttiin ja päätettiin esittää ne vuosikokouksen hyväksyttäväksi.

Esitetään vuosikokoukselle lisäksi yhdistyksen sääntömuutosta pykälään 6;

”Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu vuosikokouksen kahdeksi (2) kalenterivuodeksi kerrallaan valitsemat puheenjohtajat ja vähintään neljä (4) sekä enintään 10 muuta jäsentä. Hallituksen jäsenistä puolet on erovuoroisia vuosittain, enimmäisenä (1.) vuotena erovuoroiset jäsenet ratkaistaan arvalla.”

siten että:
”Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu vuosikokouksen yhdeksi (1) kalenterivuodeksi kerrallaan valitsema puheenjohtaja ja vähintään neljä (4) sekä enintään 10 muuta jäsentä. Hallitus valitsee haluamansa määrän varapuheenjohtajia. Hallituksen jäsenistä puolet on erovuoroisia vuosittain, enimmäisenä (1.) vuotena erovuoroiset jäsenet ratkaistaan arvalla.

Päätettiin kutsua vuosikokous koolle 25.4.19 klo 18 osoitteessa Kaivattulantie 84, Mietoinen. Pidetään hallituksen järjestäytymiskokous heti vuosikokouksen jälkeen.

7 Avoimet kylät-päivän Beach kenttä -tapahtuman suunnittelua

Avoimet Kylät päivä on tänä vuonna 8.6.19. Paikallinen lentopalloseura Dotsit on ilmoittanut tulevansa pitämään lapsille lentopallokoulua. Jatketaan suunnittelua myöhemmin seuraavissa kokouksissa.

8 Yhdistyksen sähköpostin ja Kylätalon varauskalenterin käyttöönotto

Anna on luonut yhdistykselle oman sähköpostiosoitteen, joka on mietoistenkirkonseutu@gmail.com. Tämän google-tilin yhteydessä on nyt luotu myös Kylätalon varauskalenteri. Anna ottaa yhteyttä muiden yhdistysten edustajiin, jotka ilmoittavat omat yhteyshenkilönsä ja Anna lisää heidät sähköposteineen ylläpitäjien joukkoon. Jaetaan kalenteri nyt aluksi vain ryhmän sisälle ja seurataan miten käyttöönotto sujuu. Varattu/vapaa näkymä ylläpitäjille.

9 Muut esille tulevat asiat

Ei muita esille tulevia asioita.

10 Seuraavan kokouksen ajankohta ja kokouksen päättäminen

Pidetään seuraava hallituksen kokous vuosikokouksen jälkeen 25.4.19 osoitteessa Kaivattulantie 84. Päätetään kokous 20:02.

Markus Ylis-Junttila, pj Anna Jalkanen, sihteeri

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s