Vuosikokous 17.2.2021 klo 18:00

Pöytäkirja

Sähköinen etäkokous

  1. Läsnäolijoiden toteaminen ja kokouksen avaaminen

Kokoukseen osallistuivat etäyhteydellä Markus Ylis-Junttila, Sari Salonen, Jenni Valtanen, Hanna Hyvönen ja Anna Jalkanen. Avattiin kokous klo 18.04.

2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Todettiin kokous laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

3. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, ääntenlaskija, sekä kaksi pöytäkirjantarkistajaa. Lisäksi päätetään pöytäkirjan tarkistuksen määrä-ajasta

Valittiin kokouksen puheenjohtajaksi Markus Ylis-Junttila, sihteeriksi Anna Jalkanen, ääntenlaskijoiksi ja pöytäkirjantarkastajiksi Hanna Hyvönen ja Sari Salonen. Tarkistetaan pöytäkirja kuluvan kuun loppuun mennessä.

4. Hyväksytään esityslista työjärjestykseksi

Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi.

5. Esitellään ja hyväksytään vuoden 2020 toimintakertomus, tilinpäätös, sekä toiminnantarkistajien lausunto

Hyväksyttiin vuoden 2020 toimintakertomus, tilinpäätös sekä toiminnantarkastajien lausunto

6. Myönnetään hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille vastuuvapaus

Myönnettiin vastuuvelvollisille vastuuvapaus

7. Esitellään ja vahvistetaan vuoden 2021 toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarviot, sekä jäsenmaksut

Vahvistettiin vuoden 2021 toimintasuunnitelma ja täydennetyt tulo- ja menoarviot. Päätetiin, ettei yhdistys kerää jäseniltään jäsenmaksuja.

8. Yhdistyksen hallituksen valitseminen ja vahvistaminen

Nykyhallituksen jäsenet: Markus Ylis-Junttila, Hanna Hyvönen, Katja Saarinen, Jenni Valtanen, Sari Salonen ja Anna Jalkanen.

Valittiin ja vahvistettiin hallituksen jäseniksi Markus Ylis-Junttila, Hanna Hyvönen, Katja Saarinen, Jenni Valtanen, Sari Salonen ja Anna Jalkanen.

9. Valitaan yhdistykselle puheenjohtaja

Varapuheenjohtajat, rahastonhoitajan ja sihteerin valitsee hallitus seuraavassa hallituksen kokouksessa

Valittiin yhdistyksen puheenjohtajaksi Jenni Valtanen.

10. Valitaan kaksi toiminnantarkistajaa. Lisäksi päätetään toiminnantarkastajien kulukorvauksista

Valittiin yhdistyksen toiminnantarkastajiksi Reetta Rosenberg ja Sini Takarautio. Päätettiin, että toiminnantarkastajien on mahdollista pyytää kulukorvausta, jos heille syntyy toiminnatarkastukseen liittyviä kuluja.

11. Päätetään puheenjohtajan, sihteerin, rahastonhoitajan ja muiden hallituksen jäsenten kulukorvauksista

Nykyinen käytäntö on että puheenjohtaja voi saada enintään 180€ kulukorvauksen vuodelta, rahastonhoitaja ja sihteeri voivat saada enintään 50 euron kulukorvauksen vuoden ajalta. Muut hallituksen jäsenet eivät saa kulukorvausta

Pidetään käytäntö puheenjohtajan, rahastonhoitajan ja sihteerin kulukorvauksista ennallaan. Muut hallituksen jäsenet eivät voi saada kulukorvausta.

12. Valitaan yhdistyksen edustajat ja varaedustajat muihin järjestöihin ja todetaan että hallitus voi tarvittaessa myöhemmin vaihtaa tai valita edustajia lisää

Yhdistyksen puheenjohtaja edustaa yhdistystä muissa järjestöissä ja voi tarvittaessa, ollessaan itse esteellinen osallistumaan, valtuuttaa jonkun muun hallituksen jäsenen tilalleen

13. Ilmoitusasiat sekä mahdollisesti muut esille tulevat asiat

Käytiin läpi viimeisen Kylien neuvottelukunnan kokouksen kuulumisia.

14. Kokouksen päättäminen

Päätettiin kokous klo 18:52.

Markus Ylis-Junttila, pj             Anna Jalkanen, sihteeri

Pöytäkirjan tarkastajat

Hanna Hyvönen                          Sari Salonen

Vuosikokous 17.2.21 klo 18

Esityslista

Kylätalo Mietola ja etäosallistumismahdollisuus (ennakkoilmoittautuminen jalkanen.anna@outlook.com)

  1. Läsnäolijoiden toteaminen ja kokouksen avaaminen
  2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
  3. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, ääntenlaskija, sekä kaksi pöytäkirjantarkistajaa. Lisäksi päätetään pöytäkirjan tarkistuksen määrä-ajasta
  4. Hyväksytään esityslista työjärjestykseksi
  5. Esitellään ja hyväksytään vuoden 2020 toimintakertomus, tilinpäätös, sekä toiminnantarkistajien lausunto
  6. Myönnetään hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille vastuuvapaus
  7. Esitellään ja vahvistetaan vuoden 2021 toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarviot, sekä jäsenmaksut
  8. Yhdistyksen hallituksen valitseminen ja vahvistaminen

Nykyhallituksen jäsenet: Markus Ylis-Junttila, Hanna Hyvönen, Katja Saarinen, Jenni Valtanen, Sari Salonen ja Anna Jalkanen.

9. Valitaan yhdistykselle puheenjohtaja

Varapuheenjohtajat, rahastonhoitajan ja sihteerin valitsee hallitus seuraavassa hallituksen kokouksessa

10. Valitaan 2 toiminnantarkistajaa. Lisäksi päätetään toiminnantarkastajien kulukorvauksista

11. Päätetään puheenjohtajan, sihteerin, rahastonhoitajan ja muiden hallituksen jäsenten kulukorvauksista

Nykyinen käytäntö on että puheenjohtaja voi saada enintään 180€ kulukorvauksen vuodelta, rahastonhoitaja ja sihteeri voivat saada enintään 50 euron kulukorvauksen vuoden ajalta. Muut hallituksen jäsenet eivät saa kulukorvausta

12. Valitaan yhdistyksen edustajat ja varaedustajat muihin järjestöihin ja todetaan että hallitus voi tarvittaessa myöhemmin vaihtaa tai valita edustajia lisää

13. Ilmoitusasiat sekä mahdollisesti muut esille tulevat asiat

14. Kokouksen päättäminen

Jenni Valtanen, pj Anna Jalkanen, sihteeri

Hallituksen etäkokous 18.1.21 klo 18:30

Pöytäkirja

  1. Läsnäolijoiden toteaminen ja kokouksen avaaminen.

Kokoukseen todettiin osallistuvan etäyhteyden kautta Katja Saarinen, Jenni Valtanen, Hanna Hyvönen, Markus Ylis-Junttila ja Anna Jalkanen. Avattiin kokous klo 18:35.

2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen.

Todettiin kokous laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

3. Edellisen kokouksen pöytäkirjan läpikäynti ja hyväksyminen.

Hyväksyttin edellisen kokouksen pöytäkirja.

4. Ulkojumppateline-hankkeen suunnittelu

Muilta yhdistyksiltä on tiedusteltu halukkuutta osallistua ja heillä on tarkoitus asiasta keskustella seuraavissa omissa kokouksissaan. Odotellaan muiden yhdistysten päätöksiä osallistuvatko he hankkeeseen.

5. Frisbeegolf-hankkeen eteneminen

Odotamme Ely-keskuksen päätöstä hankkeesta. Odotamme kelien muuttumista keväisemmiksi. Tiedustellaan Asmandian frisbeegolf-radan opasteiden toimittajaa Aseman seudun kyläyhdistyksen edustajilta. Voisimme pyytää vielä uutta tarjousta radan opasteista paikalliselta toimittajalta. Tehdään tarkempi aikataulu hankkeen etenemisestä seuraavassa hallituksen kokouksessa.

6. Vuosikokouksen valmistelu: tilinpäätösasioiden valmistelu, kokouksen ajankohta
Valmistelimme vuoden 2021 talousarvion. Pidetään vuosikokous etänä, mahdollistetaan kokoukseen osallistuminen myös paikan päällä Kylätalolla turvaetäisyyksillä. Vuosikokouksen ajankohdaksi sovittiin 17.2.2021 klo 18. Hallituksen järjestäytymiskokous 3.3.21 klo 18. Anna laittaa vuosikokousilmoituksen lehteen edeltävästi. Ilmoitukseen laitetaan myös yhteystiedot ennakkoilmoittautumista varten.

7. Muut esille tulevat asiat
Ehdotetaan vuosikokoukselle uuden, kevyempirakenteisen teltan hankkimista kyläyhdistykselle tapahtumia varten. Talviriehan mahdollista järjestämistä voidaan arvioida seuraavissa kokouksissa sääoloista ja kokoontumisrajoituksista riippuen. Tällä hetkellä voimassa olevat kokoontumisrajoitukset eivät salli tapahtuman järjestämistä.

8. Seuraavan kokouksen ajankohta, käsiteltävät asiat ja kokouksen päättäminen

Vuosikokous pidetään etänä 17.2.21 klo 18, osallistumismahdollisuus Kylätalo Mietolassa, ja Hallituksen järjestäytymiskokous 3.3.21 klo 18. Järjestäytymiskokouksessa valitaan yhdistykselle sihteeri, rahastonhoitaja, hallituksen jäsenet ja käsitellään mahdollista teltan hankintaa sekä laaditaan frisbeegolf-radan rakentamisen aikataulu.

Jenni Valtanen, puheenjohtaja Anna Jalkanen, sihteeri

Hallituksen etäkokous 18.1.21 klo.18:30

Asialista. Kokous on kaikille avoin. Jos haluat osallistua, ota yhteyttä etukäteen jalkanen.anna@outlook.com.

  1. Läsnäolijoiden toteaminen ja kokouksen avaaminen.

2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen.

3. Edellisen kokouksen pöytäkirjan läpikäynti ja hyväksyminen.

4. Ulkojumppateline-hankkeen suunnittelu

5. Frisbeegolf-hankkeen eteneminen

6. Vuosikokouksen valmistelu: tilinpäätös asioiden valmistelu, kokouksen ajankohta

7. Muut esille tulevat asiat

8. Seuraavan kokouksen ajankohta, käsiteltävät asiat ja kokouksen päättäminen

Jenni Valtanen pj, Anna Jalkanen sihteeri

Hallituksen etäkokous 7.12.2020 klo 18:30

Pöytäkirja

1. Läsnäolijoiden toteaminen ja kokouksen avaaminen

Kokoukseen osallistuivat etäyhteydellä Jenni Valtanen, Markus Ylis-Junttila, Hanna Hyvönen, Anna Jalkanen ja Katja Saarinen. Avattiin kokous klo 18:34. Sari Salonen liittyi kokoukseen 18:50.

2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

3. Edellisen kokouksen pöytäkirjan läpikäynti ja hyväksyminen

Hyväksyttiin edellisen kokouksen pöytäkirja.

4. Ulkojumppatelineiden tarjoukset ja rahoitus, mahdollinen hankkeen käynnistäminen

Vertailimme laitteista saamiamme tarjouksia. Otamme seuraavaksi yhteyttä muihin paikallisyhdistyksiin ja kyselemme heidän halukkuuttaan osallistua ulkoliikuntalaitteiden hankintahankkeeseen. Palataan asiaan seuraavassa kokouksessa.

5. Frisbeegolf-hankkeen eteneminen

Hakemus Tilpehööri-hankkeeseen on jätetty ja puoltava päätös rahoitukseen on saatu Ravakasta. Nyt hankehakemus Elyssä hyväksuttävänä. Hankkeen toteutuksen aloitus aikaisintaan 1.1.2021.

6. Vuosikokouksen valmistelu: toimintakertomus, toimintasuunnitelma, tilinpäätösasioiden valmistelu

Valmisteltiin yhdistyksen vuosikertomus 2020 sekä toimintasuunnitelma vuodelle 2021. Talousarvio valmistellaan seuraavassa kokouksessa. Tiliotteet ja kuitit on toimitettu kirjanpitäjälle.

7. Muut esille tulevat asiat

Valmisteltiin talkooanomushakemus ja kuitti viime vuoden talkoista kuntaan lähetettäväksi. Yhdistystä on pyydetty vastaamaan kysymyksiin Maaseudun INNO-tutkimushankkeesiin liittyen. Tiedustelemme Sari Kantoselta halukkuutta vastata kysymyksiin tarkemmin, koska hän on ollut mukana toiminnassa jo Kylätalon perustamisaikana.

8. Seuraavan kokouksen ajankohta, käsiteltävät asiat ja kokouksen päättäminen

Selvitetään muiden yhdistysten halukkuus ja mahdollisuus osallistua ulkoliikuntalaitehankkeeseen seuraavaan kokoukseen mennessä. Käsitellään talousarvio ja päätetään vuosikokouksen päivämäärä. Seuraava kokous 18.1.2021 klo 18:30.

Jenni Valtanen, pj Anna Jalkanen, sihteeri

Hallituksen etäkokous 7.12.2020 klo 18:30

Kokous on kaikille avoin. Jos haluat osallistua etäyhteydellä, ilmoittaudu etukäteen jalkanen.anna@outlook.com.

Asialista

1. Läsnäolijoiden toteaminen ja kokouksen avaaminen

2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

3. Edellisen kokouksen pöytäkirjan läpikäynti ja hyväksyminen

4. Ulkojumppatelineiden tarjoukset ja rahoitus, mahdollinen hankkeen käynnistäminen

5. Frisbeegolf-hankkeen eteneminen

6. Vuosikokouksen valmistelu: toimintakertomus, toimintasuunnitelma, tilinpäätös asioiden valmistelu

7. Muut esille tulevat asiat

8. Seuraavan kokouksen ajankohta, käsiteltävät asiat ja kokouksen päättäminen

Jenni Valtanen pj, Anna Jalkanen sihteeri

Hallituksen kokous 3.11.2020 klo 19

Kylätalo Mietola

Pöytäkirja

1. Läsnäolijoiden toteaminen ja kokouksen avaaminen

Paikalla todettiin olevan Hanna Hyvönen, Sari Salonen, Anna Jalkanen, Katja Saarinen ja Ari Jaatinen. Lisäksi Jenni Valtanen osallistui kokouksen alussa etäyhteyden kautta. Avattiin kokous klo 19:07.

2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätettiin vaihtaa alkuperäisen asialistan pykälien käsittelyjärjestystä.

3. Frisbeegolf – radan jatkon tarjoukset ja rahoitus, mahdollinen hankkeen käynnistäminen

Kokouksessa saimme asiantuntijanäkemystä ja kommentteja frisbeegolf-harrastaja Ari Jaatiselta, joka kuuluu Wirmo Discgolf-seuraan. Jenni Valtanen liittyi kokoukseen paikan pälle tämän pykälän käsittelyn aikana.

Päätimme hakea rahoitusta Ravakan Tilpehööri-teemahankkeesta Frisbeegolf-radan rakentamishankkeeseen. Hanna tavoittelee huomenna Vesa-Matti Euraa maankäyttösopimuksen tiimoilta. Keräämme hakemuksen liitteet viikonlopun aikana. Hakemuksen jättöpäivä on maanantai 9.11. Tiedotamme alueen muita paikallisia yhdistyksiä tästä hankkeesta.

3. Edellisen kokouksen pöytäkirjan läpikäynti ja hyväksyminen
Hyväksyttiin edellisen kokouksen pöytäkirja. Sovittiin, että jatkossa sihteeri hyväksyttää pöytäkirjaluonnoksen hallituksella What’sAppin kautta ennen sen julkaisemista.

4. Ulkojumppatelineiden tarjoukset ja rahoitus, mahdollinen hankkeen käynnistäminen
Katja on selvittänyt Lions Clubin halukkuutta osallistua hankkeeseen. Heillä kokous tulossa ja asiaan palataan myöhemmin. Yhteistyöstä ovat kiinnostuneita. Palaamme ulkojumppatelineiden hankintaan seuraavissa kokouksissa.

6. Muut esille tulevat asiat
Sari otti lentopalloverkon alas. Sari vie verkon ja pehmusteet talveksi Salosen varastoon Kustavintien varteen. Verkon säädin löytyy Valtasilta.

7. Seuraavan kokouksen ajankohta, käsiteltävät asiat ja kokouksen päättäminen

Seuraava kokous 7.12.20 klo 18:30. Käsiteltävät asiat: vuosikokouksen valmistelu, ulkojumppatelineet. Päätettiin kokous klo 20:20.

Jenni Valtanen pj, Anna Jalkanen sihteeri

Hallituksen kokous 3.11.20 klo 19

Kylätalo Mietola

Asialista

1. Läsnäolijoiden toteaminen ja kokouksen avaaminen

2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

3. Edellisen kokouksen pöytäkirjan läpikäynti ja hyväksyminen

4. Ulkojumppatelineiden tarjoukset ja rahoitus, mahdollinen hankkeen käynnistäminen

5. Frisbeegolf – radan jatkon tarjoukset ja rahoitus, mahdollinen hankkeen käynnistäminen

6. Muut esille tulevat asiat

7. Seuraavan kokouksen ajankohta, käsiteltävät asiat ja kokouksen päättäminen

Jenni Valtanen pj, Anna Jalkanen sihteeri

Hallituksen kokous 6.10.2020 klo 18:30

Kylätalo Mietola

Pöytäkirja

1. Läsnäolijoiden toteaminen ja kokouksen avaaminen

Paikalla todettiin olevan Katja Saarinen, Hanna, Hyvönen, Sari Salonen, Jenni Valtanen ja Anna Jalkanen. Avattiin kokous klo 18:47.

2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

3. Edellisen kokouksen pöytäkirjan läpikäynti ja hyväksyminen

Hyväksyttiin edellisen kokouksen pöytäkirja.

4. Ulkojumppatelineiden mallien ja hintojen kartoituksen tarkastelu

Tähän mennessä olemme saaneet pari tarjousta ulkoliikuntalaitteista. Tarkastelimme hintoja ja ominaisuuksia. Pohdimme rahoitusmahdollisuuksia. Odotamme vielä loppuja tarjouksia.

5. Minigolf – ratojen lahjoitus

Yläneen Kyläyhdistys oli kiinnostunut minigolfista, mutta heille tuli logistiikkaongelmia. Päätimme lahjoittaa ne Eero Marttilalle.

6. Frisbeegolf – radan pidennys

Tarjous on pyydetty koreista. Radan jatkon suunnittelua varten voimme pyytää asiantuntija-apua, Hanna hoitaa. Otetaan myös oppilaskunta mukaan suunnitteluun. Tilpehööri-teemahanke Ravakassa 9.11. asti voimassa. Tarvitsemme tarjoukset myös kahdesta muusta. Seuraava kokous ennen hakuajan päättymistä.

7. Kylätalon tilanne

Kävimme läpi tämän hetkisen tilanteen. Toiminnot jatkuvat toistaiseksi ennallaan. Viranhaltijat valmistelevat vaihtoehtoisia ehdotuksia toiminnoille, jäämme odottelemaan niitä.

7. Muut esille tulevat asiat

Pohdimme kenellä on hallinnointioikeus Kustavintien varressa ennen Askaistentien risteystä oikealla puolella olevaan kylttiin.

Elo- ja tammikuussa voisi kyläyhdistys tehdän lasten paikallisista harrastusmahdollisuuksista aina päivityksen ja yhteenvedon alkavista ryhmistä ja aikatauluista ja julkaista sen omalla nettisivulla ja Mietoisten facebook-sivulla.

Keskustelimme asukashankintahankkeista. Yläneellä ollut projektina antaa tyhjiä taloja ihmisille kuukaudeksi käyttöön, kiinnostusta on ollut.

8. Seuraavan kokouksen ajankohta, käsiteltävät asiat ja kokouksen päättäminen

3.11. klo 18:30 Tuukissa jos tila on vapaana. Käsiteltäviä asioita Frisbeegolf-radan rahoitushakemuksen tekeminen. Päätettiin kokous klo 19:54.

Jenni Valtanen pj, Anna Jalkanen sihteeri

Hallituksen kokous 6.10.20 klo 18:30