Kyläilta huomenna 23.11. klo 18, mahdollisuus vaikuttaa!!!

Mietoisten kirkonseudun kylät ry. on päivittämässä alueen vuonna 2013 tehtyä kyläsuunnitelmaa. Keskiviikkona 23.11. pidettävän kyläillan alla illan alustajana toimiva kyläkehittäjä Eija Eloranta Varsinais-Suomen Kylistä jututti meitä. Lue alta mitä pohdimme kyläsuunnittelun hyödyistä ja siitä, miksi työtä kannattaa nyt jatkaa!

 Kuva: Anna Jalkanen, Kylätalon pihatalkoot 28.4.2016

Millaista hyötyä kyläsuunnitelmasta on? Miksi se halutaan nyt päivittää Mietoisissa?

Kyläsuunnitelman pohjalta on ensinnäkin hyvä suunnitelmallisesti nostaa esiin kehittämiskohteita ja työstää esimerkiksi hankesuunnitelmia ja rahoitushakemuksia. Toiseksi kyläsuunnitelmalla tarkoitetaan asukkaiden yhteistä tahdonilmausta siitä, miten aluetta halutaan tulevaisuudessa kehittää. Tarkoitus siis on, että kyläsuunnitelman päivitys kokoaisi yhteen mahdollisimman laajan joukon väkeä ideoimaan ja rakentamaan yhteistyötä Mietoisten parhaaksi.

Mitä aiempaan kyläsuunnitelmaan kirjattua on Mietoisissa tapahtunut viime vuosina?

Esimerkiksi Kylätalo Mietola on saatu toimintaan ja samalla itsepalvelukirjasto ja yhdistysten tilat ovat toteutuneet. Olemme myös edesauttaneet Huoli-Pyhe ja Asemanseutu-Tavastila -kevyenliikenteenväyläsuunnitelmien toteutumista.

kylätalo16052016by S Salonen

Kuva: sari salonen Kylätalo Mietola, Mietoinen 16.5.2016

Kyläsuunnitelmassa mainitaan myös yhdistysten yhteistyö. Mynämäen kyläyhdistykset ovat muodostaneet laajempaakin yhteistyötä, toimielimenä Kylien neuvottelukunta jossa myös Mietoisten Kirkonseudun kylät on mukana. Yhteistyössä on alettu toteuttaa myös kylien kärkihankkeita, joista ensimmäisenä MYNÄlife -asukashankintahanke Mynämäen seudun pky.n johdolla ja seuraavaksi KyläKimara Suomen itsenäisyyden 100v -juhlavuoden kunniaksi Yhdessä – Tillsammans -teemaan sopien.

Mietoisten kaikille avoin kyläilta Paloaseman yläkerrassa keskiviikkona 23.11. klo 18. Iltaan toivotaan kaikkien aktiivista osallistumista. Tule mukaan kertomaan, miten sinun mielestä Mietoista kannattaisi kehittää!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s