Hallituksen kokous 26.10.2017 klo 18

Kylätalo Mietola

Pöytäkirja

 

  1. Läsnäolijoiden toteaminen ja kokouksen avaaminen

Kokous avattiin klo 18:04. Paikalla todettiin olevan: Sari Kantonen, Anna Jalkanen, Sari Salonen, Tuula Keskitalo ja vanhempainyhdistyksen edustajana puheenjohtaja Susanna Immonen. Susanna esitteli ensin lyhyesti vanhempienyhdistyksen uutta kokoonpanoa ja toimintasuunnitelmia.

2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Kokous todettiin laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kokouksen ajankohdasta tiedotettu sähköpostilla ja 19. ja 24.10. Vakka-Suomen sanomissa.

3. Edellisten kokousten pöytäkirjojen läpikäynti ja hyväksyminen

Hyväksyttiin 17.8.17 Savikulmalla pidetyn kokouksen pöytäkirja. 7.6. kokouspöytäkirjaa ei tarkistettu viime kokouksessa, mutta sitä ei huomattu tulostaa tällekään kertaa, joten sen tarkistamista siirrettiin edelleen seuraavaan kokoukseen.

4. Talkoo-avustushakemus ensi vuodelle

Marica Santanen liittyi kokoukseen klo 18:15. Sari K. toimittaa talkoo-avustus kuitin viime vuoden mallia pohjana käyttäen kuntaan tämän vuoden suunniteltujen ja toteutuneiden talkoiden mukaan.

 

5. Pikkujoulujen suunnittelua

Päätös: Päädyttiin kysymään Leinakkalan pitopalvelua ja pitosalia yhdistyksen pikkujouluja varten. Kysytään alustavasti pe 8.12., ke 13.12. ja to 14.12. Sari K. tiedottaa myöhemmin sopivasta ajankohdasta ja tiedustelee vielä Markuksen aikataulua.

6. Avoimen kyläillan kuulumiset, matkaillen kylillä-hanke

Mynämäen kulttuuripyöräily -hanke on polkaistu käyntiin 20.9. kyläillassa. Illassa ideoitiin potentiaalisia reittejä. Reittikarttoja on suunniteltu jaettavaksi Kyläkaupalta ja kirjastosta. Eri reiteistä tehdään erilaisia versioita, opaskierroksia ja maisemia. Reitin varrelle tulee mahdollisesti polkupyörien vuokrausmahdollisuus. myös sähköpyöräilyn yleistyminen tulevaisuudessa otetaan huomioon. Kyläpyöräilyssä todennäköisesti keväällä käydään suunniteltuja reittejä läpi.  Tarkoitus on kerätä reitin varrelta myös tarinoita. Pyritään pääsemään mukaan myös Saariston rengastien karttapohjiin jollain mielenkiintoisella nähtävyydellä, esim. Saaren kartano tai lintutornit. Pyrkimyksenä on päästä myös sähköisille opassivuille esim. Visit Finland -sivulle. Paikkatietojen luomisessa tullaan käyttämään avointa dataa. Ääniopasteitakin suunnitellaan sound cloud -mobiilisovellusten kautta. Mynämäen esimerkillä myös Masku on lähtenyt mukaan suunnittelemaan omaa kulttuuripyöräily -reitistöään. Mynämäen hankkeeseen on saatu mukaan vaikuttavia yhteistyökumppaneita  kuten Suomen pyöräliitto, Birdlife Suomi ja Saaren kartano omien paikallisten yhdistystemme lisäksi. Mynämäen reitistön kannalta kevyenliikenteen väylien saaminen kuntoon kunnassa olisi ensiarvoisen tärkeää. Projekti jatkuu ensi vuoden syksyyn.

 

7. Muut esille tulevat asiat

Susanna kertoi, että vanhempainyhdistys suunnitellut opastusta koulun oppilaiden vanhemmille erilaisissa vapaa-ajan harrastuksissa. Ovat suunnitelleet myös pyörien huoltotapahtumaa, tämä sopisi hyvin kevään pyöräilykauden avajaisiin ja mahdollisesti kyläpyöräilynkin yhteyteen. Mukaan voisi kutsua myös esikoululaisten vanhempia, jotka pääsisivät näin tutustumaan vanhempainyhdistyksen toimintaan.

Toinen tapahtumaidea olisi koululla järjestettävä konsertti koulun loppumisen yhteyteen toukokuun loppuun. Tähän vanhempainyhdistys toivoo yhteistyötahoja. Tavitteena on koko koulun yhteinen koulunpäätöstapahtuma, esiintyjäksi tubettajaakin tiedustellaan. Buffetin  pitäjää saatetaan tarvita.

Seuraavan talviriehan ajankohta talven laadusta riippuen sijoittuu mahdollisesti jo alkutalveen, jos tapahtuma järjestetään taas Saarenrannassa. Viimeksi tapahtuma pidettiin 11.2. lauantaina.

Lionsien kuusimyynnin yhteyteen voitaisiin järjestää yhdessä vanhempainyhdistyksen kanssa kylän raitille yhteistapahtumana pienimuotoinen glögi-ilta ja samalla jouluaiheista askartelua  sekä aikuisille että lapsille, esim. joulukorttien tekoa tai himmelien askartelua. Tiedustellaan Lionseista kuusimyynnin ajankohta ja pyritään järjestämään oheisohjelma samaan aikaan esim. 17.12. sunnuntaina.

Tuula muistutti muiden yhdistysten Kylätalon kulukorvausten laskuttamisesta, joka jatkuu virallisesti vielä Kylätalo-hankkeen puitteissa ensi vuoden loppuun.

Minigolf-rata talkoiltiin sisätiloihin 18.10.

KyläKimaran Kuusijuhlan 18.12. järjestelyistä ei vielä olekaan saatu yksityiskohtaisia ohjeita. Niitä tulee lisää Kylien neuvottelukunnan kokouksessa 22.11. Sari K.:n kautta. Viihdyttävä juontaja on jo rekrytoitu. Kävi ilmi, ettei vanhempainyhdistys ollut saanut tiedotusta Kuusijuhlasta. Koulun kautta tapahtumasta tiedottaminen ollut ilmeisesti vielä vaisua. Marraskuun puoleen väliin mennessä perheitä tulisi informoida.

 

8. Seuraavan kokouksen ajankohta ja kokouksen päättäminen

23.11. sovittiin KyläKimaran Kuusijuhlan järjestelyjen läpikäyntiä varten kokoontuminen, jolloin Anna ei pääse paikalle, mutta Marica lupasi toimia sihteerinä.  Päätettiin kokous klo 19:25.

Sari Kantonen, pj                                                     Anna Jalkanen, sihteeri

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s