Tavastilan kaukalo ahkerassa käytössä

Talvikelit sallivat vihdoin ulkolajien harrastamisen täällä etelässä ja Mietoisten Tavastilan koulun jääkin on saatu kelpo kuntoon. Innokkaita luistelijoita riitti lauantaina ja koululaiset ja eskarilaiset pääsivät luistelemaan jo viikolla. Kenttä on käytettävissä myös pimeän aikaan iltaisin, koska siellä on tehokas valaistus.

Mietoisten kirkonseudun kylät ry teetti talkoilla kentän pohjan kunnostustyöt lokakuussa 2016, mutta harmillisesti  viime talvena ei päästy kehnon pohjavesitilanteen vuoksi luistelemaan. Nytkin kentän jäädytys otti jonkin verran aikaa, koska sorapohja oli syystä tai toisesta jo ehtinyt muuttua epätasaiseksi. Riittävän monta jäädytyskertaa kuitenkin takasivat luistelukelpoisen jään. Toivotaan, että hyvät talviset olosuhteet saavat vielä jatkua pitkälle kevättalveen.

Luistelukenttä tuo iloa monenikäisten arkeen, jokainen voi sulan maan aikana omalta osaltaan huolehtia kentän pinnan tasaisena pysymisestä, jotta jäädytys onnistuu tulevinakin talvina. Muistetaanpa siis, mihin käyttöön kaukalon pohja on oikeasti tarkoitettu.

Kentällä syntyy spontaanisti yhteisleikkejä, kuten tällä kertaa ”kuka pelkää lumikolaa”.WP_20180120_13_07_34_Pro.jpg

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s