Mietoisten Kirkonseudun Kyläyhdistys on yhdessä Mietoisten MLL:n, Mietoisten Maununpoikien ja Lions Club Mietoinen kanssa saanut rahoituksen Leader Ravakasta skeittiparkin toteuttamiseksi Tavastilan vanhalle koripallokentälle urheilukentän ja monitoimiareenan yhteyteen. Hanke etenee seuraavaksi kentän pohjan uudelleenasfaltoinnilla.
Paikalliset lapset ja nuoret tulevat pääsemään ramppien järjestyksen suunnittelutyöhön mukaan kevään aikana. Kaikille innokkaille talkoilijoille on tarjolla myöhemmin keväällä kentän maisemointityötä. Suunnittelusta ja talkoista tiedotetaan vielä lähempänä erikseen.
Skeittiparkkirampit lainaa vastikkeetta paikallinen yritys PALA Betonikalusteet määräaikaisesti viideksi vuodeksi.
Hanke on jälleen mahtava esimerkki paikallisen yhteistyön voimasta. Pidetään oma kylä vireänä ja viihtyisänä ja parannetaan mahdollisuuksia lähiliikuntaan!